Tääl' lakeuksilla Pohjolan he

asustelivat,

muuan pakanakansa lähes unhoon vaipunut.

ne vimmaiset, jotka veljiänsä puolustivat,

he, joita kastettu ei aikonutkaan tunnustaa.

He valloittivat, ryöstelivät

kunniaksensa

ja etenivät voittoisasti perääntymättä.

Vaan samat aikeet toisella, heitä pahemmalla;

vihollisen vanhan saarella saivat kohdata.

Koskaan eivät he uhkaa

väistäneet,

tarttuivat kirveisiinsä jumalten.

Vastus kuitenkin vahvistuneena

päättänyt oli heidät musertaa.

Oli kääntyvä uusi sivu

taistelussa ruttoa vastaan.


Eihän kunniaa voi saavuttaa

jos jättää kokematta kuoleman.

...jäätyi verensä hankeen.

Valtakautensa lepää nyt pohjassa -

ylväs liekki sammui, vaan silti

voittaja saa häpeää kantaa:

he hukuttivat myös kunnian.

Nyt valtaistuimella istuu väärä

kuningas,

nälkäisten petojen kaitsija, peto itsekin.

Vaan alistettu kansa tuo ei koskaan katoa;

voi menneisyyteen itse”mme emme unhoittaa.

On aika pysähtynyt.

Print this lyrics :